Takaisin asiaan

Aletaan kaikki työttömiksi ja pelastetaan Suomi!

Tänään uutisoitiin, että , että kaikki maailman ihmiset saavatkin halutessaan Suomesta toimeentulotuen. Ilmeisesti kaikilta kovalla työllä aikaansaaduilta kiristyksiltä putosi nyt pohja, kun YLE:n artikkelin mukaan myös laittomasti Suomessa oleskeleva on oikeutettu toimeentulotukeen:
http://yle.fi/…/tiesitko_suomi_antaa_toimeentulotuk…/9128126

Ilman oleskelulupaa ei ole työoikeutta, mutta kääntäen ilmaistuna ei minkäänlaista työnhakuvelvoitettakaan. Hallinto-oikeus on kumonnut aiempia päätöksiä, joissa kielteisen oleskelulupapäätöksen saanut on hakenut toimeentulotukea, mutta ei ole sitä saanut ilman oleskelulupaa.

Ajattelin ryhtyä neuvomaan Itä-Euroopan romaneja nyt hakemaan toimeentulotukea ja kuskaamaan kaikki Euroopan romanit Suomeen. Eiköhän sitten kaadu tämä mätä systeemi ja on pakko rakentaa alusta.

Aletaan myös me kaikki kantasuomalaiset työttömiksi, niin pelastetaan sillä Suomi lopulliselta, pysyvältä invaasiolta!

Maahanmuuttokriittiset Fb-keskusteluryhmämme jäsen Petri Kuittinen analysoi ongelmallisia lakipykäliämme ja niiden yhtä lailla Suomen valtion perustaa rapauttavaa tulkintaa siten, että syynä tilanteeseen on ensinnäkin perustuslakimme 6 § ihmisten yhdenvertaisuudesta:

"Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

Kun tieto jälleen kiirii maailmalle, että Suomessa tulkitaan kaikkien ihmisten samanarvoisina pitämistä siten, että kaikille maailman ihmisille, jotka pystyvät maksamaan matkansa Suomeen maksetaan toimeentulotukea, niin mitä tapahtuu? Syntyy Sipilän Kempeleen kodin efekti.

Suomen toimeentulotuki ylittää usein lähtömaan keskimääräisen ansiotason.

Petri Kuittinen kirjoittaa: "Onko tarkoitus haalia Suomeen miljoonia laittomia maahanmuuttajia, jotka elävät sosiaalituella? Tämä romauttaa varmuudella tämän maan. Jo nyt maahanmuuton kustannukset ovat useita miljardeja vuodessa.

Ylipäätänsä avoimet rajat + runsaskätinen sosiaaliturva eivät toimi yhdessä. Jommastakummasta tulee luopua. Eli joko sosiaaliturvan taso pitää tiputtaa lähtömaiden keskimääräisen ansiotason alapuolelle tai sitten valvoa rajoja nykyistä tarkemmin, eikä päästää tänne paperittomia. Vertailun vuoksi Somalian keskimääräinen ansiotaso on $190/kk. Tämä on noin 170 €/kk. Koska Suomi tarjoaa kaikille runsaskätisemmin rahaa, ei ole ihme että tulijoita riittää."

Toisaalta suomalaisia kohdellaan jo epätasa-arvoisesti turvapaikanhakijoihin nähden ja näin rikotaan perustuslain 6 §:n henkeä.

Kuittisen mukaan "Perheenyhdistämisissä turvapaikanhakijalta ei vaadita toimeentuloedellytystä, jos hän tekee hakemuksen 3 kk:n sisään oleskeluluvan saamisen jälkeen, mutta kantasuomalainen, joka haluaa tehdä EU:n ulkopuolelta perheenyhdistämisen joutuu tämän toimeentuloedellytyksen täyttämään. Eli Suomen kansalainen asetetaan lain silmissä heikompaan asemaan, kun juuri maahan tupsahtanut henkilö, jolla ei ollut mitään papereita ja jonka todellinen tausta voi olla mitä vain ja henkilön identiteetti ja perhesiteet perustuvat pitkälti henkilön itse kertomaan tarinaan, joka ei välttämättä ole totuudenmukainen."

Suomalaisten kuorma maapallon toisella puolella elävistä ihmisistä kasvaa jatkuvasti ja kuormasta tehdään nopeasti lopullista jakamalla Suomen kansalaisuuksia hövelisti. Kuittisen mukaan

"Kansalaisuuslain 18 b § on ongelmallinen ja tulisi kokonaan poistaa. Suomen kansalaisuuden voi saada, vaikkei osaa lukea, kirjoittaa tai kunnolla puhua suomea (tai ruotsia):

Kielitaitoedellytyksestä voidaan lain mukaan poiketa esimerkiksi, jos
 - olet yli 65-vuotias
 - terveydentilasi estää kielitaidon hankkimisen
 - olet saapunut Suomeen aikuisena ja olet luku- ja kirjoitustaidoton
 - esität jonkin muun erittäin painavan syyn poikkeamiselle

Näin Suomen kansalaisuuden voi saada täysin luku- ja kirjoitustaidoton, joka ei puhu Suomea. Onko ihmisillä käsitystä mitä ko. henkilön tulkkipalvelut maksavat ja kuka ne maksaa?"

Reilua peliä suomalaisia kohtaan on myös se, että Suomesta toiselta puolelta maapalloa turvaa hakevien annetaan pakkautua Helsinkiin. Työ- ja elinkeinoministerin erityisavustajan, Sakari Puiston mukaan jo yli puolet turvapaikan saaneista on valunut Helsinkiin. Puisto ihmettelee, että miten tämä on voinut käydä näin nopeasti.

Ainakin perustuslain 9 § myötävaikuttaa asiaan:

“9 § Liikkumisvapaus

Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.”

Pääkaupunkiseudulla on jo nyt suurimmat asumismenot. Asunnottomuus on lähinnä vain pääkaupunkiseudun ongelma. Suomessa on kyllä asuntoja tyhjillään yllin kyllin, mutta nyt kuka tahansa voi halutessaan asua kalliiden kustannusten pääkaupunkiseudulla tai parissa muussa isossa kaupungissa, kuten Tampereella tai Turussa, yhteiskunnan laskuun.

Perusteeksi sille, että turvapaikan saaneiden annetaan pakkautua pääkaupunkiseudulle ei kelpaa se, että pääkaupunkiseudulla on työtä. Helsingin työttömyys on jo pitkään ollut maan keskiarvoa selvästi suurempaa. Lisäksi turvapaikan saaneet voivat helposti käydä edullisilla Onni-busseilla työhaastatteluissa pääkaupunkiseudulla - sikäli, kuin haastatteluihin harvoin pääsee.

Kuulostaisiko järkevältä, että pakolaiset voisivat Kiinassa tai Japanissa muuttaa Shanghain, Pekingin tai Tokion huimahintaisille tonttimaille asumaan, yhteiskunnan laskuun?

Kaiken kaikkiaan perustuslakiin tulee kirjata tai tulkintaa muuttaa siten, että täysin tasavertaiset mahdollisuudet koskevat vain suomen kansalaisia. Kuuluuhan suomen kansalaisuuteen muutenkin tiettyjä etuja, kuten täydet poliittiset oikeudet.

Suvaitsevaisto vierittää karmean taloudellisen kuorman lastemme niskaan. Tulevatko he kiittämään tästä? Kyvykkäimmillä on tietenkin siunattu mahdollisuus muuttaa EU:n ulkopuolisiin vauraisiin maihin, kuten Australiaan tai Kanadaan. Menestyvienkään vanhempien lapset eivät kuitenkaan kaikki menesty itse, vaan nämä jäävät kilpailemaan yhä niukemmasta jaettavasta. Erilaisista vammoista ja pitkäaikaissairauksista kärsivät tulevat olemaan heikoimmilla.

Kaikkein ongelmallisimpana Petri Kuittinen näkee kuitenkin perustuslain 9 §:n lopun:

”Ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla. Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.”

Kyseinen pykälä velvoittaa Suomen elättämään sellaista ihmismäärää, kunhan Suomen rajoille pääsevät, että Suomi ei sitä kestä. Kuittinen listaa:

"Sharia-lakia noudatetaan mm. Afganistanissa, Iranissa, Irakissa, Saudi-Arabiassa jne. Sharia-lain mukaan esim. homoseksuaalisuudesta ja islamin uskosta luopumisesta voidaan langettaa kuolemanrangaistus. On useita muitakin rikoksia, joissa tekijää kohtaa epäinhimillinen kohtelu.

Toisin sanoen kuka tahansa saa Suomesta turvapaikan, eikä häntä voida koskaan karkottaa, jos hän vain:
 A) saapuu Suomeen ilman papereita ja väittää olevansa Sharia-lakia noudattavasta maasta ja
 B) väittää olevansa homoseksuaali tai entinen muslimi, nykyinen ateisti tai kristitty.

Henkilön todellisen seksuaalisen tai uskonnollisen vakaumuksen selvittäminen on viranomaisten taholta likimain mahdotonta.

Perustuslain 9 § tarkoittaa myös sitä, että mahdollista ISIS-terroristia ei voida koskaan karkottaa täältä, koska lähtömaassa häntä luultavasta odottaisi epäinhimillinen kohtelu tai kuolemantuomio. Näin ollen Suomi joutuu elättämään terroristitaustalla varustettuja tästä maailman tappiin."

Petri Kuittinen toteaa ymmärtäväisesti lopussa, että:

"Näiden lakien säätäjillä oli varmaan jalot periaatteet, mutta kuten ylläolevin todellisin esimerkein todistin, ne ovat erittäin ongelmallisia, eivätkä aja Suomen pitkäntähtäimen etua. Ei ole minkään maan etu, jos se joutuu elättämään supervaarallisia terroristeja koko lopun iän tai ylipäätänsä ihmisiä, jotka eivät millään järkevällä todennäköisyydellä tule koskaan integroitumaan maahan."

Kuittisen mukaan kuitenkin "Maamme perustuslaki on todella huonosti kirjoitettu, koska siinä annetaan kaikki oikeudet kaikille; oli kansalainen tai alkuperä mikä tahansa, mutta velvollisuuksia on vain syntyperäisellä suomalaisella. Eihän sen näin pitäisi mennä, että velvollisuudet ovat vain täällä syntyneillä ja kaikille tarjotaan etuudet, mutta näin perustuslaissamme lukee!"

Siteeraamani kirjoituksen lopussa oleva miete toimii muistiavaimena tähänkin kirjoitukseen:
 "Muistakaa: tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikeilla!"

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

42Suosittele

42 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Eero Mattila

Kaikki muut saavat toimeentulotukea, paitsi suomalainen yrittäjä. Yrittäjän on ihan turhaa hakea toimeentulotukea, ei tipu.

Eero Mattila

Maamme perustuslaki on kirjoitettu hyvin.
5 § määrittelee kansalaisuuden. Ja kuten kaikissa muissakin laissa ja säännöissä ensimmäisissä pykälissä määritellään keitä laki/säännös koskee.

Tarja Halosen johtaman DEMLA lakimiesryhmän jälkeen lakia on alettu tulkitsemaan. Tässä tapauksessa Hallinto-oikeus on tosiaan lähtenyt tulkitsemaan, että suomen kansalaisen perusoikeudet kuuluvatkin kaikille maailman kansalaisille. Lakia siis tulkitaan poliittisen tarkoitusperän kautta - tämä toiminta pitäisi saada pysäytettyä.

- Nykytilanteessa lain kirjaimella ei ole mitään merkitystä, koska nämä aateveljet Hallinto-oikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa tulkitsevat lakia siten kun puoluetoimistossa on päätetty.

Käyttäjän CarolusLinden kuva
Carolus Linden

Ongelmaa syntyy siitä, että Perustuslakiin kuuluvat oikeudet eivät lakitekstin mukaan kuulu vain kansalaisille vaan "ihmisille". Siinä ei paljoa jää tulkinnanvaraa.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Henna Kajavalle kiitos loistavasta kirjoituksesta! Järki on paennut Suomenmaasta, eihän sille mitään mahda.

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki

Täyttä asiaa, valitettavasti.

Mikään laki ei toimi, jos oikeuslaitos on täynnä väärinymmärtäjiä. Samasta vaivasta on kuulemma kärsineet virkamiehetkin silloin tällöin, kun ovat tulkinneet EU:lta tulevia direktiivejä Suomen kannalta mahdollisimman vahingollisesti.

Nyt olisi Perussuomalaisilla näytön paikka, lakimuutosesitystä pöytään vain, ette voi hävitä. Kannattaa tietty miettiä ja valmistella ensin sen muotoilu kuntoon.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Avaaja: "Ylipäätänsä avoimet rajat + runsaskätinen sosiaaliturva eivät toimi yhdessä. Jommastakummasta tulee luopua."

Saksalaisen Ifo-instituutin arvostettu professori Hans-Werner Sinn kirjoittaa tähän malliin Project Syndicatessa:

https://www.project-syndicate.org/commentary/savin...

Niko Sillanpää

Olipas yksi tervejärkisimmistä teksteistä, mitä olen pitkään aikaan aiheeseen liittyen lukenut. Kertakaikkiaan ihmetyttää, miten nykyisillä EU:n tai Suomen johtajilla voi olla vaikeuksia ymmärtää noita sinänsä yksinkertaisia syy-seuraus -suhteita.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Vastaan yhdellä sanalla: imago.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Freudilaisittain saattaisi helposti lukea "infernal freedom of movement"...

Hans-Werner Sinn taitaa olla penaalin terävimpiä analyyttisiä kyniä EU:n talousongelmien ruotijana. Jo six-packin aikana ja sitä ennenkin, hänen pointtiensa ymmärtäminen olisi auttanut Suomea pois alennustilasta...
Järjen käyttöä ja rohkeutta puuttuu Suomesta näköjään kaikilla julkisilla ja poliittisilla aloilla. Lähettäisin Orpon Jenkkeihin tutustumaan näihin meillä ilmenneiden ongelmien hoitoon. Ero on huikea jo pelkästään rajoilla. Olen testannut... :))

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Onko terveen järjen käyttö hävinnyt EU:n mukana? Näyttää ja tuntuu pahalta, kun syvällisemmin ajattelee nykyistä menoa. Kirjoituksessa on osoitettu konkreettisia esimerkkejä.

Eikös Halonen muuten presidenttinä ollessaan Egyptin matkallaan toivottanut tervetuloa Suomeen? Noin muistelen tapahtuneen ja siitä uutisoidun ulkomaisissa lehdissä tuolloin.

http://www.presidentti.fi/halonen/Public/default59...

Käyttäjän TomiRimpinen kuva
Tomi Rimpinen

Vanhojen vasemmistolaisten oikeustieteilijöiden kosto Suomen kansalle.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Itse näen että "uusliberalismi" on se taho joka haluaa mahdollisimman vapaata kulkemista että voidaan saada maksimaalisesti kilpailutettua työvoimaa. Ts. työn hinta saadaan alas. Mahdollisimman alas. Sama taho haluaa myös alasajaa sosiaaliturvan. Kenties tätä voikin lähestyä jonain muuna kuin vasemmistolaisuutena.

Luonteva tulkintakulma jos halutaan säilyttää elintaso ja sosiaaliturva. Mutta sosiaaliturvan leikkuu on ollut viime aikoina se johon politiikka on vetänyt. Helpoin tapa leikata sitä on tehdä siitä yksinkertaisen mahdotonta.

Tämä soppa on siis poliitikkojen yhdessä vetämä. Ei tässä katsota enää onko oikeistoa vai vasemmistoa. Kombinaatio on se joka raastaa.

Eero Mattila

Työvoiman tarpeeseen laiton maahanmuutto vastaan erittäin huonosti. Nykykäytännön mukaan turvapaikanhakijoilla ei ole työnteko-oikeutta eikä oikeutta avata pankkitiliä, jonne palkka voidaan maksaa.
- En oikein usko, että työlupaa saa kielteiselläkään turvapaikkapäätöksellä. Suomessa oleilu on siis vain ja ainoastaan rasite sekä turvapaikan hakijoille että suomalaiselle yhteiskunnalla.
- Tässä oikein korostuu suomalaisten virkamiesten täydellinen vastuuttomuus!

Käyttäjän hennakajava kuva
Henna Kajava Vastaus kommenttiin #22

Kun ilman oleskelulupaa ei saa avata pankkitiliä, niin ilmeisesti toimeentulotuki maksetaan sitten laittomasti maassa oleskelevien ulkomaiselle pankkitilille? Mutta eikö siitä mene ylimääräistä maksua?

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Ihmetteleekö tuollaisten valtiovallan ulostulojen jälkeen joku vielä oikeasti sitä, miksi kukaan ei investoi kuin korkeintaan jalometalleihin tai säilykkeisiin, vaikka lainaa saa nollakorolla ja pankkitileillä makaa runsaasti käteistä rahaa (tai bittejä)? Tai miksi työtä tehdään vain minimimäärä siten, että juuri pystyy itse elelemään?

Ilmeisesti ihmettelee, jossain todella paksun kuplan sisällä. Ehkä olisi siis syytä kerrata: Edustamiensa henkilöiden eduista huolehtiminen ei ole putinismia, vaan se on edustajan nimenomainen tehtävä. Virkamiesten tehtävänä on huolehtia palkanmaksajansa, siis kansalaisten yhteisistä asioista.

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Mulla on sellanen fiilis että tää erinomainen blogikirjoitus tullaan poistamaan "rasistisena" kunhan Huusko huomaa tämän...

Käyttäjän MikaSevn kuva
Mika Sevón

Näin tulee käymään, joten kannattaa siirtää jonnekin muualle.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Kovaa tekstiä ja hyvin tyhjentävästi kirjoitettu. Sähköisen tiedottamisen aikana ei mikään pysy rajojen sisällä.,Merkell ja Sipilä tietävät tämän. ( vihdoinkin ) Onneksi Ruotsilla ja Tanskalla on rajavalvonta. Se hieman rauhoittaa liikennettä. Mutta perheenyhdistämisen kautta tulijoita kyllä piisaa. Ja Ruotsin puolelta saadaa koko ajan lisää, koska siellä on oikeuksia tiukennettu 1.7. Alkaen.

Btw. Ruotsiin tuli viime vuonna yli 50't. " alaikäistä " , osan ikää ei Migri Ruotsissa ole millään tavalla varmistanut. " ohoh " - Paljastuksia tulee sitten poliisitutkintojen myötä. Jos kiinnostaa, niin UG teki hyvän dokkarin aiheesta. Ja käytännössä kaikki " alaikäiset "ovat tähän asti saaneet ikuisen turvapaikan, asunnon ja opiskelupaikan. Niin ja toimeentulon tietty.

http://www.svtplay.se/video/10104679/uppdrag-grans...

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

"Onneksi Ruotsilla ja Tanskalla on rajavalvonta."

Ei pidä missään tapauksessa unohtaa Svetsin ja Unkarin rajavalvontojen merkitystä. Ainakin Sveitsinj a Italian raja on täysin kiinni Sveitsiin pyrkivistä siirtolaisista. Ovat uutisten mukaan yrittäneet useita kertoja päästä maahan, mutta aina on tyssännyt. Ovat muuten nuo pyrkijät alaikäisiä uutisten mukaan ja heitä on jopa tuhansia odottamassa sopivaa tilaisuutta.

Unkari on puolestaan rakentamassa vahvempaa raja-aitaa, ilmeisti sellaista ettei sen läpi noin vain pääse.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Kyllä vaan. Kaikki nuo tulijat ovat hyvin perillä Ruotsissa vallinneesta myötämielisyydestä. Katsoin toissa iltana dokkaria näistä matkustelijoista ja moni sanoi kohteekseen Ruotsin tai Suomen. Ovat kuulemma niin tasa-arvoisia ja mukavia maita. Ruotsissa muuten tiukennusten lisäksi todennäköisesti ryhdytään lisäämään myös poliiseja, ei kuulemma enää ehdi joka paikkaan pikkutihutöitä ja kollien tekemiä kolttosia valvomaan. Viime yönä poltettin autonuotioita Trollhättanissa vaihteeksi. Yllättäen pidätyksiä ei tehty.

http://www.svt.se/nyheter/inrikes/lofven-ingen-pol...

Norjalaisetkaan eivät jää ihmettelemään tulevia, talveksi valmistuu Lada Nivan kestävä raja-aita Venäjän suuntaan. Tanskalaisethan ovat jo painaneet pitkään jarrua pakolaisten tulolle ja tulijoille maksettaville etuisuuksille. Lähes kaikki pohjoismaat ovatkin hyvin perillä mahdollisesta kehityssuunnasta.

Vaan mitä tekee muuten Suomen hallitus ? Joku vois sanoa, että pähkäilee ja vatuloi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #16

Katsotaanpa jos tulee uusi ryntäys, niin pitääkö Sipilän puheet paikkaansa.

"Meillä ei ole ollut käsittääkseni ainakaan kovin montaa palautusta Saksaan. Mutta eihän tämä Dublin-järjestelmä ole toiminut pitkään aikaan käytännössä. Kaikki Suomeen tulleethan olisi voitu palauttaa, koska kaikki muut paitsi Venäjältä tulleet ovat tulleet Dublin-sopimuksen alla olevien maiden kautta."

https://m.reddit.com/r/Suomi/comments/4a90w8/sipil...

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Turkki tyrkkää kaikki kurdinsa kohta Eurooppaan sanoi Merkelin pakolaissopimus mitä tahansa.........Ja perässä saattaa tulla jokunen "aito" turkkilainenkin EU-marttyreiksi!

http://janispetrus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222156...

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

No sittenhän loppuu se Stubbin ja Kataisen ininä työvoimapulasta. Tulee kerralla pari miljoonaa osaajaa ja näistä kyllä piisaa yllättäen myös pohjolaan. Mahtaakohan noista sitten jokainen hoksata hakea turvapaikkaa ? Sehän olis esim. jollekin duuninsa hukanneelle vuohipaimenelle kuin lottovoitto, ja suvulle kanssa.

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen

Erinomainen kirjoitus Henna Kajava. Voiko jopa olla niin hyvin perusteltukin, että meidän vakio petrat, karot ja se yksi nimeltämainitsematon polkkatukka eivät uskalla työntää päätään tähän "giljotiiniin"?

Olen erittäin iloinen, että Suomen nuorisosta löytyy edelleen teitä Isänmaata, omaa kansaa ja kulttuuria tukeva ja vaaliva joukko.

Sen yhtenä airueena paikkasi on ilman muuta valtionpolitiikassa, jos vain niin päätät. Kuinka nautittavaa katsottavaa olisi nähdä sinut opastamassa Li Anderssonia tässä(kin) asiassa Toivottavasti näemme sinut mukana. Tsemppiä eteenpäin!

Käyttäjän hennakajava kuva
Henna Kajava

Kiitos! Olen kyllä varsin kypsän iän jo saavuttanut keski-ikäinen :)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Meidän suurten ikäluokkien papparaisten näkökulmasta teidän ikäiset ovat nuorisoa... : )

Käyttäjän JyrkiKosonen kuva
Jyrki Kosonen

Pekingiin ja Shangaihin on muuten pakkautunut viime vuosina runsaasti porukkaa. Mikä valtiovallan rooli tyossa muuttoliikkeessä on ollut, ei minulla tiedossa. Tokihan Kiina on ollut viimeisen vuosikymmenen se nopeimmin kasvanut talous, vaikka pientä sakkaamista on ilamssa. Töitä siellä on siis riittänyt myös maaseudulta muuttaneille. Suomessa puuttuu vain tuo työ. Ja kaavoitus. Ja pääomat. jne.

Juhani Koskinen

Miksi ihmeessä ihmiset jaksavat tuhlata elämästään aikaa tällaiseen valittamiseen? Eikö se nyt ole selvää jo että Suomi on romahtanut ja tulee pysymään maanraossa pitkään. Eikö tämä asia mene pottimoon? Itse muutin pois Suomesta ajat sitten eikä tarvitse miettiä näitä asioita vaan keskittyä luomaan omaa tulevaisuutta paremmassa elinympäristössä. Ei mitään isänmaata ole ollut enää pitkään aikaan. Suomi on Pietarin esikaupunkialuetta jonne tungetaan maailman pohjasakka. Ne hyväuskoiset jotka vielä kuvittelevat että Suomesta olisi johonkin, pitävät systeemiä vielä jonkun aikaa pystyssä. Ne jotka ymmärtävät, häipyvät vähin äänin inhimillisempiin elinympäristöihi. Ei kannata taistella tuulimyllyjä vastaan, ne puhaltaa jo idästä kovempaa kuin uskotkaan ja sille sinä yksittäinen suomalainen et mahda yhtään mitään.

adios amigos

Käyttäjän PaulaAutio kuva
Paula Autio

Kuka luulee että toimeentulotuella todella tulee toimeen? Saahan sitä kokeilla, mutta kyllä palkkatyöstä saa paremmat tulot.
Opiskelijoille kyllä voisi suoda tt-tukea jos ei heillä opintopisteet ja luottotiedot riitä edes vielä pienempiin opintotukiin. Ja tietysti muillekin väliinputoajille ja maattomille, jotka hakevat turvaa Suomesta. Kyllä heitä täällä riittää, ei tarvi Romaniasta lähteä hakemaan.

Passe Lehtovaara

Hyvä Henna... ja kiitos kun olet laittanut kirjoittaen sen mitä itekin olen
tässä funtsinnu jo hemmetin pitkän ajan.. tämän maan ääliömäisyys ja suvaitsevaisuus tulee kaivamaan semmoisen loven mitä ei enää paikata millään muullakuin sillä, että avattais silmät ja todettais että **tuiks meni.. valitettavasti taas kerran sokeet ja vailla maalaisjärkeä olevat on tuolla päättämässä siitä. Ja että päin sitä itteään tämä sekoilu skeida tuulettimen kautta tulee konkretisoitumaan.
Faktaa on se ettei tuolta tule edes 10%:a veronmaksajia.. ne on ihan muualta tänne matkanneita joilla perimmäinen tarkoitus ei ole tulla loisimaan vaan ihan muu...

Käyttäjän hennakajava kuva
Henna Kajava

Kiitos! Valtaosa tulijoista on varmasti työhaluisia, mutta työllistäminen ei ole vähäisemmilläkään tulijamäärillä tähän saakka sanottavasti onnistunut. Ruotsissa ihan sama juttu, vaikka taloudella menee ihan eri tavalla hyvin, kuin Suomessa.

Missään muualla Euroopassa työtä ei ole tulijoille ollut runsaammin tarjolla, kuin Etelä-Euroopassa, jossa kaivataan riistotyövoimaa maatalouteen. Eikä tilanne ole näyttänyt hyvältä Ruotsissa myöskään toisen- tai edes kolmannen polven humanitaaristen maahanmuuttajien kohdalla. Meidän ei tarvitse arvuutella, miten työllistyminen tai integroiminen laajemmin ajateltuna onnistuu, kun meillä on aikakone, jolla voimme kurkistaa naapurimaahamme Ruotsiin ja nähdä tulevaisuutemme sen valossa.

Alhaisen koulutustason työt ovat pitkälti hävinneet Euroopasta ja digitalisointi vähentää työpaikkoja entisestään. Suomenkieli on vaikea ja eniten työllistävällä palvelusektorilla hyvä suomenkielen taito on välttämätön. Heikoista ja välillä traumaattisistakin oloista tulevilla ovat myös kognitiiviset valmiudet opiskella yleensä heikot.

Käyttäjän PauliJuhaniPitknen kuva
Pauli Pitkänen

"Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

Tässä selityksessä ei mainita kansalaisuutta. Onko Suomen kansalainen vai ei ?

Sampo Janatuinen

Melko varmasti Kela antaa tukea määrätyistä maista tuleville. Muille ovat varmasti tiukkoja. Esim. Somali saa tukea, Austraalialainen ei. Toinen vaan on ihkumpaa kulttuuria. Mitä jos miljardi ihmistä päättäisi tulla suomeen ? Antaisko Kela esim. 100 euroa jokaiselle ? Mistä tämä 100 miljardia otetaan ? Ja parin päivän päästä sama uudestaan, ei satku suomessa kauaa riitä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset