*

Takaisin asiaan

Ei tuhlata ruutia - syntyvyys nousuun!

Tuntuu, että kädet nostetaan aina pystyyn Suomen hupenevan syntyvyyden edessä. Keinoja kuitenkin löytyy varmasti! Se onkin sitten eri juttu, että mitkä niistä toimivat, mutta kaikkea täytyy nyt kokeilla. Toivottavasti sentään muiden maiden mahdollisia yrityksiä on seurattu ja asiantuntijamme ovat niistä perillä. Tätäkään kun ei valitettavasti voi pitää itsestään selvyytenä.

Lasten hankkimisesta puhumista pidetään osin ehkä liian henkilökohtaisena asiana, jotta asiaa käsiteltäisiin julkisuudessa sillä painoarvolla, mitä nyt on tarvetta. Ehkä takana on myös sitä, että pyritään välttämään mielipahan tuottamista tahattomasti lapsettomille. Elämänmuotomme on kuitenkin ajautumassa yhä kauemmas siitä, mikä olisi ihmislajille suotuisaa, joten meidän on mietittävä, miten voimme ehkäistä lajimme osapopulaatioiden tuhoutumista. Yhteisöllisyys on vähentynyt, koneella istuminen ja siihen liittyvä porno korvaavat tositekemistä ja tosiseksiä.

Tupakointi on suurin syy hedelmättömyydelle. Kuinka moni nuori tyttö tiedostaa tupakoinnin riskit tältä kannalta? Olen ehdottanut, että asiaa painotettaisiin kouluissa ja tämän opettaminen kirjattaisiin oikein opetussuunnitelmaan. Osaan kuitenkin kuvitella, ettei asia ole edistynyt.

Entä onko lasten hankkimisen käsittely kouluissa muuttunut vastaamaan nykytilanteen haasteita? Asiaa on alettava käsitellä kouluissa siten, että se alkaa tuntua houkuttelevalta - mutta ei tietenkään liian varhaisessa vaiheessa. On syytä tuoda esille sitä, että vanhemmat voivat hoitaa vanhemmuutensa hyvin eri tavoin, mutta olla silti riittävän vastuullisia vanhempia. Vanhemmat voivat esimerkiksi vuorotella lasten hoidossa enemmän tai vähemmän niin, että vanhemmille voi jäädä yhä hyvin sitä omaakin aikaa.

Miten sitten digiviihde vaikuttaa syntyvyyteen? Ensinnäkin se, että jo pienet pojat pitävät usein kännyjään housujensa etutaskuissa - miten se vaikuttaa kivesten toimintaan? Mitä asialle voidaan tehdä?

Digi-pornolle altistutaan yleensä jo 10-vuotiaana ja sen moninaisuutta on rajattomasti tyrkyllä toisin, kuin aiemmin. Miten vääristynyt seksuaalisuus varhaisen pornoähkyn vuoksi vaikuttaa kykyyn solmia suhteita ja sitoutumiskykyyn? Entä Tinder; tukeeko sekin sukupuolisuhteiden kertakäyttöistymistä? Osa jää koukkuun silmäilemään, josko löytyisi aina vain kivempaa naamavärkkiä.

Voisiko yhteiskunta tukea jotenkin muita kumppanin metsästyslaitumia, jotta digitaaliset eivät dominoi liikaa? Toisaalta osa ei myöskään koe digitaalista seuranhakua omakseen, eikä jaksa toisaalta pyöriä enää baareissakaan. Eräs syy lapsettomuuteen on se, että ihmiset eivät kiireisissä rutiineissaan enää kohtaa riittävästi. Yhteiskunta voisi järjestää suuria tapahtumia nimenomaan lapsia haluaville, joissa nämä voisivat kohdata. Erilaisia kaupunkitapahtumia on muutenkin vaikka minkälaisia. Tämä olisi eräs osa markkinointia, jolla pyrittäisiin saamaan syntyvyys nousuun. Myös muunlaisia markkinointikampanjoita on syytä miettiä, joissa tuodaan esille niitä hyviä puolia lasten kanssa elämisestä.

Lasten hankintaa viivästyttää oleellisesti sopivan kumppanin puute. Etenkin naisten on vaikea tinkiä vaatimuksistaan. Tässä tilanteessa on syytä mainostaa sellaista vaihtoehtoa, että ihmiset voivat hankkia lapsia ilman parisuhdettakin, mutta ehdottomasti siten, että lapsella on kaksi vanhempaa turvaamassa kehitystä. Mies ja nainen voivat sopia, että hankkivat yhteishuoltajuudessa kasvavia lapsia ilman parisuhdetta. Tai vähemmistöseksuaalit voivat sopia lasten hankinnasta kahta useamman ihmisen kuviossa. Näissä kuvioissa vanhemmat ovat lapsen näkökulmasta ikään kuin vain valmiiksi eronneita jo alun pitäen. Lapsen varhaisvaiheiden kehityksen kannalta saattaa olla kuitenkin suotuisaa kasvattaa lasta yhteisasumisjärjestelyssä aluksi. Tällaisessa ei ole mitään erityisen kummallista sikäli, että kuitenkin suuri osa lapsiperheidenkin vanhemmista päätyy eroon.

Kiristyneillä työelämän vaatimuksilla lienee osansa syntyvyyden vähenemisessä. Ruotsissa sanotaan olevan Suomea paremmat mahdollisuudet osa-aikaiseen työntekoon. Toki Suomessakin alle kouluikäisen vanhempi saa tehdä lyhennettyä työviikkoa. Onnistuuko tämä aina kuitenkaan käytännössä? Lisäksi myös ala-asteikäiset lapset vaativat runsaasti huolenpitoa; monet esimerkiksi läksyjen tekemisessä ja kuljetuksissa harrastuksiin. Puolipäivätyön mahdollisuutta ei luonnollisesti ole myöskään tarjolla silloin, jos vanhempainvapaiden loppuessa ei ole työpaikkaa. Kukaan ei ota töihin heti alussa lyhennettyä työviikkoa vaativaa työntekijää. Työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeudet varmaan osaltaan vähentävät kiinnostusta lasten hankintaan.

Sitä iänikuista taloudellista puolta korostetaan aina ja lähes yksinomaan syynä alhaiseen syntyvyyteen. Siksi tämä näkökulma saakin jäädä tällä kertaa loppuun. Ilmeisesti kuitenkin taloudelliset syyt ovat se merkittävin suuremman syntyvyyden este, vaikka ei todellakaan ainoa. Eräässä pienessä suomalaisessa kunnassa muhkea vuotuinen rahasumma kannusti selkeästi hankkimaan lapsia. Jos kunnilla on varaa tällaiseen, niin se ilmeisesti toimii. Ei voi kuitenkaan liikaa painottaa, että kultainen kädenpuristus tulisi suoda vain niille vanhemmille, jotka eivät elä sosiaalitukien varassa. Ei ole yleisen edun mukaista, että syrjäytyneet perheet, joihin jo muutenkin on usein kasaantunut ongelmia alkavat tehdä lastenhankinnalla rahaa. Eikä ole kannattavaa houkutella kehitysmaista ihmisiä tänne kasvattamaan suurperheitä, joita on vaikea saada mahtumaan minnekään ja jotka eivät tulevaisuudessakaan paranna huoltosuhdetta.

Tietenkin ihminen on tuhoisa laji, joten lajin syntyvyyden lisääminen tuntuu sinällään huonolta ajatukselta. Kuitenkin on huolestuttavaa, jos korkean syntyvyyden konservatiivinen ja monilta osin kyseenalaisia arvoja kannattava väestöpopulaatio kasvaa voimakkaasti ja valtaosin edistyneempi väestöpopulaatio hupenee maailmassa. Parasta varmaan, että me Suomessa pyrimme ylläpitämään suunnilleen lähimenneisyyden parempien aikojen syntyvyyden tasoa tässä maapallon väestöräjähdyksessä, joka uhkaa tuhota rasistisesti muut eläinlajit tieltään. Kulttuurillemme läheisistä vapaamielisistä kulttuureista on hyvä houkutella lisäväestöä, jos työvoimaa jossain vaiheessa tarvitaan, mutta väestön uusiutumisen pääpainon tulee olla kantasuomalaisten varassa. Vapaamielisissä muissa kulttuureissakin kun syntyvyys näyttää olevan hiipumassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Kirjoituksesi oli todella vaikuttava, menin suorastaan sanottomaksi.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Syntyvyyden nostoon on todellakin keino. Se on keksitty jo ammoisina aikoina ja toimii yhä. Kun keksitte sen, kokeilkaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset