*

Takaisin asiaan

Persu-kissan ja punavihreän koiran ystävyys

Puolueiden rajapinnassa liikkuva ystävystyy helposti yli puoluerajojen. Olen mainostanut itseäni "poikkipuolueellisena vaihtoehtona" ja tänään sain tuntea oikein mukavan vasemmistolaisen kanssa samanhenkisyyttä vaalitilaisuudessa. Vaikka me persut usein mollaamme vihervasemmistoa ja päinvastoin, niin kaikki itsenäiseen ajatteluun kykenevät, uusille ajatuksille avoimet ihmiset, jotka eivät ole hurmoshenkisiä löytävät lopulta enemmän toisistaan yhteistä, kuin ihmiset eri puolueiden sisällä. Ominaisuudet kun ovat ihmisen itsensä, eivätkä puolueen kehittelemiä arvoja. Ja kun arvot ovat vieläpä nykyään puolueissa oikeisto-vasemmisto -akselia lukuunottamatta lopultakin hyvin samankaltaisia.

Punavihreä ei varmasti ilmaise samalla tavalla ajatuksiaan puoluetovereidensa, kuin persun seurassa. Persun seurassa voi olla vapaasti oma itsensä ja esittää kritiikkiä niitä omassa puolueessa herkkiäkin aiheita kohtaan. Vasemmistolainen, johon tänään tutustuin oli toivottamassa turvapaikanhakijoita tervetulleiksi ja on toiminut maahanmuuttajatyössä. Hän ymmärsi kuitenkin, että nykyistä turvapaikkasysteemiä täytyy muuttaa, koska se on kaoottinen etenkin, jos saadaan taas vuoden 2015 kaltainen tulijapiikki, mitä pidetään vain ajan kysymyksenä. Hän ymmärsi, että kantokykymme ei myöskään kestä pidemmän päälle nykyistä systeemiä.

Entä mitä sain oppia suomalaisesta kotouttamisesta? Kirjastojen henkilökunta kuulemma velvoitetaan nykyään opettamaan turvapaikanhakijoille kirjainten opettelusta lähtien suomenkielen alkeet! Mikä uskomattominta, niin kirjastotyöntekijöitä on lähetetty myös leikittämään turvapaikanhakijoita pinssityöpajan merkeissä. Kitaratkin annettiin kainaloon ja käskettiin menemään laulamaan "umbayaa" vastaanottokeskuksiin. Turvapaikanhakijat eivät olleet tällaisesta hölmöilystä innostuneita. Kritiikki ei ole kuitenkaan sallittua, vaan kirjastotyöntekijänä sinun on oltava nykyään hurmoshenkinen uhrautuja. Kirjastoissamme vallitsee siis nykyään tällainen ilmapiiri, vaikka niiden tulisi olla lähdekritiikin ja puolueettoman sivistyksen edistäjiä.

Näin siis Suomessa on kotouttaminen hallussa. Hanskassa on tietenkin myös gettoutumisen ehkäiseminen - kehityksen, josta jo Ruotsin poliisikin meitä varoitteli. Jos henkisesti laiskoina pysytteleville puolueiden jäsenille esittää huolensa Helsingin tiettyjen kaupunginosien gettoutumiskehityksestä, vastaukseksi saa tyypillisesti pelkkää tyhjää puhetta. Sitä samaa vanhaa jargonia siitä, kuinka alueille täytyy rakentaa monipuolisesti asuntoja erilaisille väestöryhmille, jotta nämä sekoittuisivat. Missä tämä toteutuu? Ennen, kuin tällaisen realisoitumisesta on missään mitään merkkejä, on mielestäni törkeää huijata ihmisiä tyhjällä puheella.

Täytyy ymmärtää, mistä gettoutumisessa on kyse ja sen mekanismeja. Saman kulttuurin ihmiset nyt vaan yleensä hakeutuvat asumaan toistensa pariin, kuten eurooppalainenkin suurlähetystöväki vaikka Afrikassa. Toisaalta ruotsalainen taloustutkija Tino Sanandaji viittaa ruotsalaistutkimukseen, jonka mukaan niemenomaan suvaitsevaistoon kuuluvat ovat herkimpiä muuttamaan pois, kun maahanmuuttajaväestön osuus alkaa kasvaa vähänkin suuremmaksi: https://www.linkedin.com/pulse/sweden-brink-interview-dr-tino-sanandaji-...

Kantasuomalainen väestö vaihtuu nopeaa tahtia ulkomaalaistaustaisiin useissa Helsingin kaupunginosissa. Väestönvaihdos on paikallisesti paljon nopeampaa, kuin suomalaiset ymmärtävät. 30 %:n rajapyykin ovat ohittaneet jo Meri-Rastila, Kallahti, Kurkimäki ja Itäkeskus. Helsingin maahanmuuttajalähiöiden määrä onkin tuplaantunut vain viidessä vuodessa: https://helsinkitabloid.wordpress.com/2017/02/28/helsingin-mamulahioiden...

Itse en äänestäjänä sietäisi tyhjiä puheita, enkä vaivautuisi äänestyskopille vain nätin hymy ja sujuvan puhetaidon vuoksi. Oli puolue mikä hyvänsä, niin vaatisin ajattelukykyä, pohdiskelevuutta ja hyvin konkreettisia omia kehittämisideoita. Ja jos nykyisenlaiselle turvapaikkapolitiikalle ei ole valmis laittamaan stoppia, niin on vastattava, että kun kerran vieraskielisen väestön osuus kasvaa kasvamistaan, niin miten nämä saadaan siroteltua loputtomiin osuudeltaan vähenevän kantasuomalaisen väestön sekaan siten, että nämä integroituvat? Etenkin, kun työpaikkojenkin määrän odotetaan vähenevän jopa 30 %? Kaikkialla on yleisesti tunnustettua, että integroituminen ei onnistu ainakaan suurilla tulijamäärillä.

Vasemmistolaisen Refugees wellcome -tuttavuuteni kanssa meillä oli eroa ehkä lähinnä siinä, että hän ei nähnyt syytä erotella eri uskontoja vaikutuksiltaan erilaisiksi. Ehkä hänen mielestään ei olisi kovinkaan paljon merkitystä sillä, että meillä olisi jossain vaiheessa moskeijat kirkkojen tilalla. Kuitenkin hän ymmärsi intiaaniheimovertaukseni siitä, kuinka mielestäni jokaisella heimolla tai kansalla on oikeus säilyttää ympäristö itselleen mieluisana ja kotoisana. Silloin meillä on oikeus kieltäytyä kehityksestä, jossa itsellemme kotoisa ympäristö on selkeästi uhattuna. Mielestäni tämä koskee yhtä lailla koko maata, kuin kaupunginosiakin. Saksalaisten tilanne on ilmeisesti jo varsin huono, koska puolet saksalaisista tuntee olevansa vieraita omassa maassaan: http://www.hs.fi/ulkomaat/a1466041880127

Ihmisten kannattaa vaatia tehokkaampaa asukasdemokratiaa, jossa kuntalaiset päättävät, kuinka paljon he haluavat monikulttuurisuutta. Kasaantuvan kasvun myötä ympäristö alkaa muuttaa selvästi erilaiseksi, vaikka sosiaalisia ongelmiakaan ei huomioitaisi: http://yle.fi/uutiset/keskiluokka_karkaa_brysselin_ongelma-alueilta__jih...

Omassa kunnassani Espoossa haluan, että mitä olennaisimmasta, eli väestöpoliittisesta kehityksestä tehdään kunnollinen kyselytutkimus.  Nykyisen asukasdemokratian lisäksi merkittävistä hankkeista on tiedotettava kuntalaisia jo suunnitteluvaiheessa kuntalaisten omassa Facebook-ryhmässä. Sinne kerätään kuukausien ajan kuntalaisten kantoja hankkeesta ja nämä on käsiteltävä systemaattisesti hankkeista päätettäessä.


Ps. Jos otsikon perusteella ajattelit voivasi rentoutua mukavan sadun parissa, niin nyt voit siirtyä kuuntelemaan niitä täältä ;) : http://www.satunetti.fi/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset