Takaisin asiaan

Uusi Facebook-ryhmä: Syntyvyys nousuun!

  • Uusi Facebook-ryhmä: Syntyvyys nousuun!

 

Suomen syntyvyys on historiallisessa laskussa. Perustin Facebookiin ryhmän "Lapsia haluavat sinkut (korkeakoulutetut, yrittäjät ja taiteilijat)". Ryhmä on näille "erityisryhmille", koska korkeakoulutettujen syntyvyys on paljon heikompi kuin joidenkin muiden ryhmien, mutta samalla nettoveronmaksajat ja hyvinvointiyhteiskuntamme tukipylväät löytyvät tavallisesti juuri näistä. Taiteilijat taas ovat tärkeää yhteiskunnallista pääomaa, jotka painiskelevat perinteisesti rahahuolien kanssa, saattavat syrjäytyä ja lasten hankkiminen helposti jää. Myös valtio ja kunnat saisivat alkaa saattaa yksin eläviä yhteen järjestämällä suuria treffitapahtumia, kuten Japanissa.

Heikkoon syntyvyyteen vaikuttaa myös heikko tietämys naisen hedelmällisyydestä. Se alkaa laskea jyrkästi noin 34-vuotiaana. Jos lapsia haluaa, kannattaa miettiä tuossa iässä jo hätäratkaisua asiaan; esim. hankkia lapset vastakkaissukupuolisen kaverinsa kanssa ja jakaa hoitovastuu ilman parisuhdetta.  Olen ehdottanut Väestöliitolle, THL:lle, yms. jo ajat sitten hedelmällisyysvalistusta kouluihin ehkäisyvalistuksen rinnalle, mutta asiaan on heräilty vasta nyt.

Syntyvyyden laskuun vaikuttavat lisäksi asenteet. Tiedostetaanko lasten hankkimisen hyviä puolia riittävästi? Lasten hankkimista tulisi alkaa markkinoida, kuten Unkarissa on tehty, mutta laadukkaammilla kampanjoilla. Söpöjen lasten kuvien lisäksi tulee esittää lasten hankkimisen hyviä puolia, kuten sitä, ettei koskaan ole tavallaan enää pelkoa jäädä kokonaan yksin, jos hoitaa leiviskänsä lasten kanssa kohtuullisesti. Parisuhteet ovat epävarmoja, mutta lapset säilyvät. Lapset ovat myös ainutlaatuinen, suuri kokemus.

Konservatiivinen ydinperhemarkkinointi ei kannata, vaan tulisi esittää, kuinka lapsiperhearjen voi järjestää monella tapaa ja lasten hoidossa voi vuorotella. Lasten kanssa voi tehdä ainakin vähän vanhempina kaikkea omastakin mielestä kivaa ja lapsellista. Lapsuutensa ja nuoruutensa voi elää osin uudelleen jälkikasvunsa kanssa. Lapsia kannattaa hankkia osana "hajautettua investointisalkkua". Elämä saattaa mennä monella saralla pieleen. Lapset saattavat olla silloin pelastus. 

Yhä useampi hankkii vain yhden lapsen. Kaksi lasta melko peräkkäin hankittuina ovat kuitenkin lopulta vaivattomampaa kuin yksi. Lapset pitävät seuraa toisilleen. Sanotaan myös, että sisarus on paras lahja lapselle. Sisarukset voivat tukea toisiaan monella tapaa elämän aallokoissa ja suojata toisiaan yksinäisyydeltä.

Myös vähemmistöseksuaalit voisivat valpastua lasten tekoon. Esimerkiksi apilaperhemalli antaa monipuoliset puitteet lapsen kehitykselle, koska silloin lapsella on lähtökohtaisesti isä ja äiti, sekä ehkä vielä lisäksi kolmas ja neljäskin vanhempi kasvua ja kehitystä tukemassa - taloudellisista lisäresursseista puhumattakaan.

Ei tyydytä pelkkään kuivaharjoitteluun, vaan säilytetään suomalaiset elinvoimaisina ja ollaan vahva kansa! Kyllähän meidän pitäisi kaiken järjen mukaan olla kiinnostuneita lisääntymään, kun onnellisuusindeksimmekin on eurooppalaista kärkeä!

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Juha Hämäläinen

Facessa voidaan sitten välittää myös lapsentekoon kumppaneita, jollei halua pidempiaikaista parisuhdetta ja kaikkia sen ongelmia.

Käyttäjän hennakajava kuva
Henna Kajava

Ehkä osa kategorisesti välttää parisuhteita, mutta nämä eivät liene ainakaan naisia siinä vaiheessa, kun nainen haluaisi lapsia. Naisten kohdalla yleensä tilanne on se, ettei itselle sopivaa kumppania löydy helposti - etenkin korkeastikoulutettujen naisten on käsittääkseni vaikea löytää sopivaa kumppania. Myös tietynlaisia arvoja ja arvostuksia vaativilla on helposti hyvin vaikeaa löytää sopivaa.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Kulttuurimme taantuu. Tähän kuuluu myös syntyvyyden lasku, ja asiaan pitäisi suhtautua rauhallisesti. Luettelen seuraavassa kulttuurimme loppumiseen ja osittain toisiinsa liittyviä ilmiöitä:
-koulutusinflaatio, josta seuraa perheellistymisiän nousu,
-maaseudun ja asutuskeskusten epätasapaino, joka on johtanut asuntojen hinnannousuun,
-internet, verkkopelit ja e-yhteydenpito, jotka johtavat yksinäistymiseen ja keskeisten elämänhallinnan taitojen taantumiseen,
-perheiden eristäytyminen (tapahtui jo aiemmin) ja perheensisäisen kommunikaation kuolema. Parisuhdetaitojen ydintä ei opita.
-Globalisaatio, joka tuhoaa kokonaisia teollisuudenaloja ja johtaa elämäntarinan (sekä toteutuvan että odotetun) pirstaloitumiseen,
-psykofarmasian voittokulku. Lastenkodeista ja koulukuraattoreista alkaen kaikki ongelmat hoidetaan pillereillä.

Kaikki nämä osaltaan vaikuttavat siihen, että parisuhteen toiseen osapuoleen kohdistetaan ylisuuria odotuksia, ja toisen heikkoudet osataan ennakoida hyvin. Ei tule parisuhdetta, ainakaan lisääntymiseen johtavaa.

Tämä on tavallaan OK, sillä lapsettomuus on järkevä lisääntymisstrategia siihen asti, kunnes yhteiskuntamme kaatuu. odotellaan, odotellaan.

Juha Hämäläinen

#4. Meinaatko, että ollaan suomalaiset sukupuuttoon kuolemassa. Älä huoli turhaan. Tule Lähi-itäkeskukseen Hesassa ja näet, että uutta polvea pukkaa lastenvaunut täyteen. Meillä on täällä runsaasti nuorta väkeä, joilla vakituiset tulot ja tilavat asunnot eli on turvallista lisääntyä ilman stressiä. Molemmat vanhemmat yleensä kotona ja voivat keskittyä perheeseen.

Käyttäjän hennakajava kuva
Henna Kajava

Tätä onkin tosiaan jännittävää seurata, että miten pitkälle yhteiskunta kestää tällaisen kehityksen ja tunnustetaanko tilanteen kestämättömyys ennen kuin saavutetaan se piste väestösuhteiden kestämättömässä kehityksessä, josta ei ole paluuta.

Käyttäjän hennakajava kuva
Henna Kajava

Koulutusinflaatio - yhteiskunta tosiaan säästäisi, jos esim. lastentarhan opettajilta ei vaadittaisi korkeakoulututkintoa. Enemmän voitaisiin mennä yleisesti lyhyemmillä - sanotaan vaikka kolmen vuoden tutkinnoilla ja vähentää teorian opiskelua.

Mutta en ylipäätään ymmärrä, miksi usein odotetaan optimaalista hetkeä lapsen hankkimiselle; että pitäisi esim. olla vakituinen työ. Kyllähän tosiaan humanitaarisina maahanmuuttajinakin tulleet tekevät suurperheitä, vaikkei ole kummallakaan vanhemmista töitä. Lasten hankkiminen kannattaisi laittaa etusijalle, jos niitä haluaa, koska sitä unelmatyöpaikkaa ehtii etsimään myöhemminkin.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Voi voi.
Kyllä lasten lisääminen koulutustasoa laskemalla on nykymaailmassa tuhon tie.

Sinun kannattaisi vertailla sitä politiikkaa, joka vaatii lisää verotuloja lasten hyvinvoinnin takaamiseen ts koulutettua väkeä työhön ja ihmisten luontaista halua jälkeläisiin.

Näiden yhteensovittaminen on se yhteiskunnallinen pulma.
Yksilön ahdistus syntyy sitten näistä ristiriidoista.

Et oikein voi antaa yksilölle ohjetta olla tästä piittaamatta, kun tämä kuitenkin on se, millä yksilöä hallitaan ja ohjeistetaan.

Kun Väestöliitto perustettiin, annettiin ohjeeksi vähintäin kuusi lasta.
Silloin kuitenkin oltiin edes vähän realistisempia : yritettiin miettiä, miten perheet selviäisivät.
Yksilöä tässä mielessä ei kyllä edes tunnustettu olevan olemassa.

Lapsia syntyikin tämän tuloksena paljon, mutta silti kuhunkin perheeseen paljon vähemmän
kuin oli ollut tarkoitus : yhden lapsen perheet ja avioerot yleistyivät.

Lisääntyminen voidaan tietysti nostaa kansalliseksi arvoksi tai nähdä yksilön oikeutena,
mutta jossain määrin nämä olisi hyvä erottaa toisistaan
ja myös tunnustaa niiden muuttujien moninaisuus, jotka näihin vaikuttavat.

Eivät ne arvotkaan näin isossa asiassa kuin uuden ihmisen syntymä ihan turhakkeita ole.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Ihan ok ajatusta mutta jätetään tämä pois " Jos lapsia haluaa, kannattaa miettiä tuossa iässä jo hätäratkaisua asiaan; esim. hankkia lapset vastakkaissukupuolisen kaverinsa kanssa ja jakaa hoitovastuu ilman parisuhdetta."

Muuten olen samaa mieltä että vauvoista on nyky nuorisolla erittäin negativiinen kuva, ja sitä pitäisi jotenkin saada paremmaksi!

Käyttäjän IlkkaNielsen kuva
Ilkka Nielsen

" koska korkeakoulutettujen syntyvyys on paljon heikompi kuin joidenkin muiden ryhmien"
Mun mielestä korkeakoulutettujen syntyvyys on kyllä nolla. En tunne yhtään korkeakoulutettuna syntynyttä. Oisko oikeampi sana synnyttävyys?
Juu juu, saivartelen. Lauantaina pitää olla pilkettä.

Käyttäjän hennakajava kuva
Henna Kajava

Aijai; ehkä tulin ajatelleeksi elitistisesti, että ikään kuin lapsellakin olisi korkeakoulutetun geenit, jos vanhemmilla :D No, en siis todellakaan ajattele niin :p

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Täytyy ensin pyytää anteeksi, että puutun keskusteluun kommentilla jossa ei ole päätä ei häntää.

Eli siis täällä Suomessa on syntyvyys, suomalaisten, alhaisimmalla tasolla vuosistaanko? mutta eikö tämä ole hyvä asia. Perustelen outoa kommenttiani vielä oudommilla seikoilla, tuulivoimalla ja muovikasseilla, ensin mainittua pitää lisätä ja viimeksi mainittujen käyttö lopettaa. Muovikassien ja tuulivoiman yhteydessä todetaan, että meidän muovikassien kulutuksellamme tai sähkön tuotannollamme tuulella ei ole mitään maailman laajuista merkitystä mutta voimme näyttää esimerkkiä. Miksi esimerkki ei toimi uusien ihmisten tuottamisen kohdalla, eli liikakansoitus on erittäin suuri ongelma, ja me voisimme sanoa rinta rottingilla, että me suomalaiset kuitenkin yritämme parhaamme vähentääksemme ihmisiä.

Käyttäjän hennakajava kuva
Henna Kajava

Aivan varmasti islamilaiset ja afrikkalaiset pitävät eurooppalaisten heikkoa syntyvyyttä merkkinä heikkoudesta, koska näissä kulttuureissa vieläpä korostetaan ihmisen arvoa hänen maailmaan saattamiensa jälkeläisten ja etenkin poikien määrän perusteella. Islamilaisessa maailmassa varmasti nähdään heikko syntyvyytemme kulttuurimme rappiona.

Näin edistyksellisyys ympäristöteoissa ei ole ihan verrattavissa tähän syntyvyysjuttuun. Edistyksellisyys ympäristöasioissa nähdään kyllä edistyksellisyytenä väistämättä etenkin, jos siihen liittyy uuden teknologian tai prosessien kehittelyä. :)

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

"Näin edistyksellisyys ympäristöteoissa ei ole ihan verrattavissa tähän syntyvyysjuttuun. "

Etenkin muoviroinan ajamisella meriin taitavat "kunnostautua" parhaiten juurikin nämä islamilaiset ja afrikkalaiset. Ja jos he pitävät heikkoa syntyyvyyttä (eurooppalaisten) merkkinä heikkoudesta, niin miksi ottaa muutenkaan mitään esimerkkejä heikkoudesta kärsivältä kansan osalta, ei edes ympäristön suojelussa.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #17

Tosiasiassa kehitysmaan lapsi kuormittaa ympäristöä n sadasosan siitä, mitä ns kehittyneen teollisuusmaan lapsi.
Luonnon kannalta siis kannattaisi kannustaa juuri kehitysmaiden naisia synnyttämään.

Ja tässä tullaankin yhteen syntyvyystekijään : kun lapsi alettiin 1800- luvun jälkeen yhä enemmän nähdä resurssin sijaan kuluttajana , syntyvyys laski yhä kiihtyvällä vauhdilla.
Sitten syntyi näitä " kansallisia", rodullisia , taloudellisia ja kulttuurisia synnyttämiseen kannustus - ja pakottamisliikkeitä

Romania oli menneinä vuosina sellainen, nyt tässä kunnostautuvat muut autoritaariseen järjestelmään uskovat valtiot.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki Vastaus kommenttiin #19

"Tosiasiassa kehitysmaan lapsi kuormittaa ympäristöä n sadasosan siitä, mitä ns kehittyneen teollisuusmaan lapsi."

Tuo on kyllä aivan totta, että ns. päätä kohden roskaaminen kehitysmaissa on miltei olematonta kun sitä vertaa länsimaiseen päähän. Se vain, että niitä päitä siellä kehitysmaissa on sitten huomattavasti enemmän, ja syntyy melkoisella vauhdilla lisää.
Ja mitä tulee sitten näihin omiin tapoihimme, niin on onni, että meitä ei ole enempää, kävin äsken kaupassa pyörällä, sivu kuusi kilsaa, ja tien varret oli täplitetty kirjavilla purkeilla, eli kyllä se ympäristön turmeleminen onnistuu tälläkin pienenevällä joukolla.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #21

Juuri noin ; ja hyvin eri skaaloissa yhtä aikaa. Jättituhot ja yksilöiden välinpitämättömyys.

Mitä taas kehitysmaiden syntyvyyteen tulee, se on monin paikoin jyrkässä laskussa.
Jopa niin, että ns huoltosuhde saattaa vaarantua , joskaan ei ihan meikäläisellä tavalla.

Kaikki skenaariot siitä, että " muslimit" synnyttävät länsimaisen kulttuurin tuhoon , ovat siis varsin koomisia.
Länsimaat ja maapallo yleensä ovat tuhoutumassa ihan muuhun kuin " muslimien" synnytystalkoisiin.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Tässä aloitteessa on niin monta tyrmistyttävää sisäistä ristiriitaa, että vähän naurattaa, kun siinä vedotaan nimenomaan "korkeasti koulutettuihin".

Kun tässä kuitenkin ilmeisesti yritetään välittää mielikuva, että kaikki muut arvot voidaan jättää narikkaan, kunhan suomalaisen geeniperimän lisääntyminen saadaan taattua, on kyllä etnonationalismi saatu nostettua jo ihan perinteiselle tasolle : biologiaan.

Ihonväriä ei kuitenkaan mainita ; onko myös rodullistetun Suomen kansalaisen lisääntyminen suotavaa?

Käyttäjän PahaLukki kuva
Juho Salo

Hieno ryhmä. 75% miehiä. Kyllä tästä varmaan lapsia tulee? Hohohoho... :D

Mutta siis ideana kuitenkin oikein hyvä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset