Takaisin asiaan Rajat ovat rakkautta - vastuussa jälkipolville, eduskuntaehdokas 2019!

Humanitaarinen maahanmuutto rapauttaa laadukkaan peruskoulumme

Suomen PISA-tulokset ovat laskeneet jyrkästi. Opettajien ammattijärjestö OAJ arvioi tuoreessa uutisessa, että eräs syy tähän on se, että erityisluokkia ja pienryhmiä on lakkautettu viime vuosina rajusti. Lisäksi erityistä tukea on leikattu, vaikka sitä piti lisätä, jotta erityisluokkien oppilaat saisivat tukea riittävästi mukaan opiskellessaan tavallisissa luokissa. Tällainen politiikka on ainakin osasyyllinen siihen, että Suomen kouluissa on PISA-maista myös kolmanneksi heikoin työrauha. Työrauha on välillä niin heikko luokissa, että oppilaat todella säälittävät ja alkaa suututtaa tällainen lasten ihmisoikeuksien julma polkeminen. Afrikan maaseutukouluissakin tilanne on työrauhan osalta takuulla paljon parempi!

Suomen peruskoulun kurjistaminen johtuu leikkauspaineista ja vääristä valinnoista. Leikkaukset on kohdistettu korkeaan osaamiseen perustuvan hyvinvointivaltiomme perustaan. Toisaalta myös vastuuton humanitaarinen maahanmuuttopolitiikka syö yhä lisääntyvissä määrin perusopetuksen resursseja. Olen saanut erityisopettajilta sellaista tietoa, että jo ennestään riittämättömiä erityisopetuksen resursseja on siirretty suomi toisena kielenä opetukseen.

Vastuuton maahanmuuttopolitiikka myös lisää erityisoppilaiden osuutta kouluissa. Maahanmuuttajataustaisilla oppilailla on viisi kertaa useammin tarkkaavaisuushäiriö ADHD kuin kantasuomalaisilla oppilailla. Lisäksi vuoden valmistava opetus, jossa opetellaan etenkin kieltä on maahanmuuttajaoppilaille liian lyhyt ja tämä johtaa siihen, että monista tulee erityisoppilaita heikon kielitaidon vuoksi.

Tiedämme, että tietyistä kulttuureista tulevat oppilaat ovat tyypillisesti levottomampia kuin kantasuomalaiset oppilaat. Kantasuomalaisista ehkä 10 % häiriköi omien kokemusteni mukaan tunneilla, mutta haasteellisista kulttuureista tulevista ainakin puolet. Olen tulkinnut, että tuntien häiritseminen johtuu jälkimainituilla tyypillisesti siitä, että heillä on keskittymishäiriö. Toisaalta myös heikko itsetunto näkyy jatkuvana huomiohakuisuutena luokassa. Tahallinen, kiusaava häiritseminen sen sijaan tulee omien kokemusteni mukaan tyypillisesti kantasuomalaisten joukosta. Tällainen ei ole kuitenkaan kovin yleistä. Eräs vantaalainen, opettaja kertoi, että hänen luokassaan tilanne on jo niin paha, ettei opetussuunnitelman toteuttamisesta voida enää puhua, koska kaikki ponnistukset käytetään oppilaiden pitämiseen turvallisesti luokassa.

Suuri osa haasteellisistakin kulttuureista tulevista maahanmuuttajista ja etenkin tytöistä on tietenkin rauhallisia oppilaita. Esimerkiksi eräs kaakkoisaasialainen, jo alaluokilla tiukasti hunnutettu tyttö oli hiljainen luokan priimus, vaikka joutui käymään koraanikouluakin peruskoulun ohessa tahtonsa vastaisesti. Harrastuksia hänelle ei Suomeen muuton jälkeen oltu suotu, vaikka oli lahjakas.

Palataan kuitenkin häirikköoppilaisiin. Näissä pahinta on se, että he paitsi vievät luokasta työrauhan ja laskevat sitä myöten oppimistuloksia, niin kun työrauha on mennyttä joka tapauksessa, alkavat muutkin oppilaat helposti häiriköidä ja ryhmädynamiikka on pilalla. Tämä vaikuttaa koko luokan oppilaiden kehitykseen sekä oppijoina, että ihmisinä – kokonaisvaltaisesti.

Käytöshäiriöiset oppilaat tulisi laittaa ehdottomasti aina erityisluokille. Omana kouluaikanani olikin ”tarkkikset” tällaisia oppilaita varten. Toisaalta sellaisten oppilaiden, jotka pärjäävät tuen kanssa tavallisissa luokissa aiheuttamatta häiriötä täytyisi saada erityistä tukea mukaansa tavallisiin luokkiin. Näihin lasten erityistarpeisiin vastaamiseksi on oltava riittävät resurssit. Kyse on lasten ihmisoikeuksista.

Kirjoittaja on kiertänyt opettamassa kymmenissä peruskouluissa ja toimii opetuslautakunnan jäsenenä Espoossa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

17Suosittele

17 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän mattihytola kuva
Matti Hytölä

Nyt olisikin mielenkiintoista saada tutkimus pienten maaseutukoulujen ja suurten monikulttuuristen koulujen eroista oppimistuloksista ja työrauhasta. Sekä henkilökunnan jaksamisesta. Meiltä ovat erästä pientä kyläkoulua lakkauttamassa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Kyllä ne sieltä Pisasta löytyvät. Siinähän ei tietenkään ole koko Suomen kouluja ja koululaisia tutkittu, vaan otos.

Tärkein koulutuksen tasa-arvoa selvittelevä opus on kätevästi kaikkien luettavossa:
http://omalinja.fi/wp-content/uploads/2016/03/21_T...

Persunkin kiihotuspuheet joutavat omaan arvoonsa, kun tuohon perehtyy.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

(a) Mistä sitten johtuu, että selvitysten mukaan haja-asutusalueiden kouluissa oppimistulokset ovat heikompia kuin Etelä-Suomen kaupungeissa?

(b) miksi perussuomalaiset hakkaraisieen ja huhtasaareineen olivat hyväksymässä viime vaalikaudella koulutusleikkauksia ja nyt paheksuvat niitä?

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

Jiri, se ei johdu ainakaan maahanmuuttajiesta, ei varsinkaan humanitaarisinsyin tänne tulleista, sillä heidän Pisa tuloksensa jäävät kauaksi kantaväestöstä..

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

Ruotsissa on paljon enemmän mamuja, siks meidän kannattaa katsoa ruotsiin miten maahanmuutto on vaikuttanut siellä kouluihin. Jopa Yle on joskus uutisoinut siitä.

https://yle.fi/uutiset/3-10360138

"Hänen mukaansa pitäisi panostaa etenkin kouluihin. Angeredin alueella on useita kouluja joiden oppilaista vain kolmannes suoriutuu peruskoulun vaatimuksista.
– Se on hirveää. Tavallisissa kouluissa yli 90 prosenttia selvittää peruskoulun kunnialla, Wetterberg hymähtää."

Näin siis kouluissa Ruotsin maahanmuuttovaltaisilla asuialueilla. On selvää, ettei noin huonot oppimistulokset voi johtua pelkästään oppilaiden tyhmyydestä. Asia on todennäköisesti, niin kuinka Kajava kuvailee, maahanmuuttaja oppilaat häiritsevät opetusta, jolloin hyvätkään oppilaat eivät meinaa oppia mitään.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"Kansan"edustajien ja sipiläjallituksen mukaan Suomi ei pärjää osaamisella, vaan halpatyövoimalla.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Eihän persut edes halua hallitukseen. Heille sopii paremmin marttyroida oppositiossa. Toisaalta viidesosamaisteri opetusministerinä voisi olla vekkuli. Hän saattaisi hyvinkin saada lisättyä erityisopetusta - ottamalla kaikki tuet pois maahanmuuttajien lapsilta. Eikös se persulogiikka mene juuri näin?

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"Eihän persut edes halua hallitukseen. Heille sopii paremmin marttyroida oppositiossa".
En huomannutkaan, että hallitusneuvottelut on jo käyty loppuun. Äsken uutisissa ma klo 21 kerrottiin muuta, ehkä en vaan ymmärtänyt.

Ehkä kannattaa odottaa vielä tovi, jos vaan kiihkoltaan malttaa...
Eikös Ruotsissa hallitusneuvottelut kestäneet 4 kk.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Jaksan kyllä odottaa huomista. Vihertävä kansanrintamahallitus on Rinteelle ja muille sosialidemokraateille matemaattisesti houkutteleva vaihtoehto: 40+31+20+16+10=117.

Sen paremmin vasemmistoliitolla kuin RKP:llä ei olisi veto-oikeutta päätöksiin. SDP olisi hallituksessa selvästi suurin puolue, eikä keskustan syyskuussa valittava uusi puheenjohtaja näyttäisi julkisuudessa läheskään yhtä vahvalta kuin pääministeri. Jos SDP tekisi hallitusyhteistyötä kokoomuksen kanssa, oppositioon jäisivät todennäköisesti perussuomalaiset, keskusta ja vasemmistoliitto. Pääministeripuolue SDP:lle asetelma olisi erittäin vaikea. Perussuomalaiset moukaroisi SDP:tä maahanmuuttopolitiikalla. Keskusta syyttäisi demareita maakuntakaupunkien ja pienten kuntien asukkaiden unohtamisesta. Vasemmistoliitto yrittäisi leimata sinipunan harjoittaman talouspolitiikan liian oikeistolaiseksi.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/52312123-85e...

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

https://elinatuomiblog.wordpress.com/2018/04/11/su...

"Totuus on se, että itkua silmästään vääntävät pedagogit repivät viimeisiä jaksamisen rippeitä huonosti järjestettyjen atk-laitteiden keskellä, toimimattoman sosiaalihuollon ja väsyneiden huoltajien ristipaineessa, jossa maailman absurdein opetussuunnitelma eriarvoistaa aivan uskomattamalla tavalla ison osan tämän maan tulevaisuutta. Mitä arjesta kertoo se, että opettajat puhuvat avoimesti työpsykologikäynneistä, työnohjauksen tarpeesta ja väkivallan uhasta kuin kaikki olisi osa hyvin tavallista, sujuvaa arkea"

"Koulussamme työskenteli viisi vuotta sitten yksi Suomi toisena kielenä-opettaja. Nyt heitä on viisi. Resurssiopettajia on aiempina vuosina ollut useita, nyt yksi. Avustajia ei ole tarpeeksi. Luokissa opiskelee lapsia, jotka Helsingin keskustassa olisi siirretty jo pari vuotta sitten sairaalakouluun"

"Kouluun tippuu viikottain uusia, suomea osaamattomia oppilaita ja ihmisten vaihtuvuus on suurta"

"Kontulan kaltaisia paikkoja on muuallakin Suomessa. Espoossa, Turussa ja Tampereella. Kaikkia näitä samojen ongelmien parissa toimivia paikkoja yhdistää se, että alueilla asuu a) rodullistettuja ihmisiä, b) maahanmuuttajia ja c) niitä, jotka eivät ole saaneet mitään apua selvitäkseen edellisestä lamasta"

Eli kun kaikkein ongelmalliset maahanmuuttaja ryhmät ajautuvat samoihin kouluihin kaikein ongelmallisten osan kantaväestöstä kanssa, niin tässä on tulos. Tätä kehitystä on ilmeisti mahdotonta pysäyttää?

Käyttäjän KaustiRantalainen kuva
Kausti Rantalainen

Syy löytyy päättäjissä, ketkä eivät ole resursoineet tarpeeksi koulutukseen sekä kotoutukseen.

Ei pelkästään edellisen hallituksen vika. Heillä oli 4 vuotta aikaa korjata asia. En havainnut sen suuntaisia päätöksiä.

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki

"Syy löytyy päättäjissä, ketkä eivät ole resursoineet tarpeeksi koulutukseen sekä kotoutukseen."

Resursoineet minkä kustannuksella?
Kotoutuksen määrärahat pitäisi olla suhteessa kotoutettavien määrään. Jos rahat ei riitä, on kotoutettavia otettu liikaa vastaan. Koulutus ja kotoutus ovat ilmeisesti mielestäsi sama asia? Osittain onkin, mutta jos määrärahat ovat yhteiset, ja sellaisten oppilaiden määrä jotka tarvitsevat erityisopetusta kasvaa, heikentyy opetuksen muu laatu väistämättä.

Omaa tyhmyyttä joka tapauksessa.

Käyttäjän KaustiRantalainen kuva
Kausti Rantalainen

Resursseja voi irrottaa yritystuista.

Mahdollinen keino on lainsäädäntömuutos konsernilainojen ja siirtoverotuksen käyttöön.

Mistä päättelet, että pidän noita samana asiana? En pidä. Yhdistävänä tekijänä, mikä liittyy alkuperäiseen postaukseen, on kielitaidon parantaminen.

Alla oleva linkki ei suoranaisesti liity blogiin, mutta siinä käsitellään suomen kielen oppimista ja päättäjien ymmärtämättömyyttä asiaan liittyen.

https://yle.fi/uutiset/3-10727942

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki Vastaus kommenttiin #12

Jos yritystuista luovutaan, pitää niiden kohdentua suoraan palkansaajille, eli madaltaa verotusta, jotta yritysten kilpailumahdollisuudet eivät heikkene.

Yritystukien karsimisesta saadut rahat eivät myöskään välttämättä edes paranna maahanmuuttajien sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Lähtökohta pitäisi olla nolla odotukset sosiaalistenmaahanmuuttajien suhteen, ja resurssit sekä tulijamäärät sen mukaan laskettuna. Sitten jos joku omalla opiskelullaan ja osaamisellaan oikeasti työllistyy ja hankkii elantonsa, niin se on vain plussaa. Kaikenmaailman tulkkaus, yhteisökoordinaattori jne. toimet eivät hyödytä suomalaista yhteiskuntaa mitenkään, vaan pitää laskea sosiaalisesta maahanmuutosta siheutuviksi kuluiksi, jotka ovat poissa muusta kulttuuritoiminnasta ja opetuksesta.

Ainoastaan tunnistamalla tosiasialliset kulut kuluina, voidaan tehdä päätökset joilla turvataan riittävät resurssit mm. koulutukseen.

Käyttäjän KaustiRantalainen kuva
Kausti Rantalainen Vastaus kommenttiin #14

Tunnustamalla tosiasiat, kyllä.

Kielenopetukseen liittyvät ongelmat pitää hoitaa kuntoon välittömästi. Sillä ei ole merkitystä onko tänne mahdollisesti tulossa lisää väkeä, koska ongelma on ollut tiedossa ja koskee jo tällä hetkellä maassa olevaa väestöä.

Yritysten, mitkä maksavat osinkoa, ei tarvitse saada yhtään tukea. Aivan järjetöntä puuhaa. Osakkeen omistajat ovat ottaneet riskin ostaessaan niitä,eikä valtion tule heitä tukea.

Käyttäjän AnttiMikkonen1 kuva
Antti Mikkonen

"Koulutus ja kotoutus ovat ilmeisesti mielestäsi sama asia?"
Molemmat ovat investointeja, siksi niihin kannattaa panostaa.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Mainio blogi Henna! Näin varmasti asia on olethan siihen perehtynyt.

Mutta tämä ei mene päähän monikulttuurisuuden riemulla elämöijille.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Hennalla olisi kaikki edellytykset kirjoittaa mainioita blogitekstejä, ihan täyspäiseltä kun vaikuttaa. Valitettavasti tässä kirjoituksessaan hän menee metsään rohkeine oletuksineen. Meidän pitäisi blogitekstistä siis niellä hänen oma päättelynsä tarkkaavaisuushäiriöistä, vaikka blogauksessa linkitetyssä artikkelissa käy ilmi ettei tutkijakaan tiedä onko kyse AD/HD-tapauksien suuremmasta esiintyvyydestä, vai virheellisistä diagnooseista. Ne tutkija esittää vaihtoehtoisena, oletettavasti relevanttina selityksenä diagnoosien suurelle esiintyvyydelle. Blogistilta meni puurot ja vellit sekaisin tuolta osin.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Toisaalta, muiden oppimismahdollisuuksien kannalta sillä ei taida olla juurikaan merkitystä, onko levoton käytös ja keskittymisvaikeudet oikealla vai väärällä kirjainyhdistelmällä diagnosoitu.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #15

Totta, ei ole merkitystä. Kommenttini liittyi siihen, oliko blogiteksti mainio. Onkin ikävää, että huolimattomuus, tai vielä pahempaa ymmärtämättömyys vie pohjaa aiheelliselta pohdinnalta. Meidän on syytä varmistaa, että Suomessa on jatkossakin hyvä koulu, mielellään entistäkin parempi. Se on hyvinvointimme tärkein pilari.

Ratkaisuksi ei käy, että otamme kouluun vain helpot tapaukset. Niinpä pitää katsoa rakenteita ja resurssointia.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #16

No tuollahan se ongelma ja ratkaisu on heti blogin toisessa virkkeessä, ennen kuin blogisti alkaa höperehtiä maahanmuutosta.

"erityisluokkia ja pienryhmiä on lakkautettu viime vuosina rajusti".

Jos vaikka todettaisiin, että inkluusio toteutuu lähinnä siten, että tasa-arvon nimissä kenelläkään ei ole oikeutta opiskelurauhaan.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Saksassa oli muutamia vuosia sitten suomen opetussysteemit käytössä mutta kun ns.maahanmuuttajat eivät pysyneet tahdissa mukana ,saksa palasi omaan rasistiseen tyyliinsä,eli palautti maahanmuuttajataustaisten heikompien oppilaiden koulut eli jakaa lapset heikompitasoiseen ainekseen ja parempi tasoiseen ,vähän niinkuin suomessa kokoomus ja keskusta jakaa suomalaiset heikompaan ainekseen (kok)ja roskasakkiin (keskusta)

Vihreät ja kokoomus saivat suomessa aikaan yhdessä eritysilasten laittamisen normiluokille,sekä mammuttikoulut ,tuhennen oppilaan laitokset,joissa lapset syrjäytyvät ja tulee lisää asiakaskuntaa kokoomuksen ja keskustan huostafirmoille.Tarkoituksellista?Koska bisnes.

Suomessa on alueet jo eriytyneet sen mukaan mihin kouluun perheet lapsensa haluavat.Eli ei haluta ghettoihin asumaan,eikä näihin ongelmakouluihin.Mikä maksaa että valtamedia on suut supussa näistä jo 20 vuotta vanhoista faktoista suomessa?Hallituksen kok-keskusta ja kaupunkivihreät ynm.ns.hyväosaiset veronmaksajien rahoilla istuvat eivät joudu valitsemaan,koska yksityiskoulut ja rahalla saa yksityistä varhaiskasvatusta,terveydenhoitoa jne.jne.eli varsinkin juuri nämä west endissä asuvat kokoomuslaiset ynm.sekä seurapiirien vakikasvot.Näillä ei ole mitään tajua todellisuudesta josa elää se suurin osa suomalaisista.

Eihän se lasten vika ole,eikä perheiden vaan kokoomuksen ja keskustan jotka leikkauspolitiikallaan ovat tämän saaneet aikaan,jo sieltä 1995 asti,ja ennen sitä aloittivat suomen saattamiseksi eu-kuntoon.Suomalaisten poliitikoiden olisi pitänyt jo 1990 epäonnistuneen maahanmuuton jälkien korjaaminen aloittaa,eikä raijata veronmaksajien riesaksi paperittomia irakilaisnuoria suomeen merkelin lipoamisen takia.Kun 90 epäonnistuneen maahanmuuton jäljiltä suomessa on vieläkin kielitaidottomia ja syrjäytyneitä(kuten suomalaisiakin 700 000 työttömänä,tempputöissä jne.)niin kokoomuksen halpatyövima haave on ihmeellinen tavoite hallitukselta.

Suomessa on 120 000 köyhissä perheissä elävää lasta,100 000 poikaa ja nuorta miehen alkua syrjäytetty,6000 nuorta jää mielenterveysongelmien takia eläkkeelle vuosittain,8000 koditonta,400-500 perhettä koditta,ikä-ihmisiä koditta ,miltei 600 000 ulosotossa jne.jne.KUN kokoomus-keskusta politiikalla on leikattu suomalaisten perheiden lainmukaiset tukitoimet ,sos.turvaa,koulutuksen rahoja,opettajien 1990 aloitettu karsiminen ,avustajien karsiminen jne.jatkuu.

KYLÄKOULUJEN LAKKAUTTAMINEN JOSSA KESKUSTA mukana satasella.Eli turvalliset ja tutut lähikoulut lopetetaan jotta rahaa "säästyy" hallituksen mielestä,vaikka ongelmat lisääntyvät kun ei oppilaille aikaa,eikä henkilökohtaista tukea,ei turvallista kouluympäristöä koska isoissa kouluissa ei valvontaa,eikä siihen kellään aikaa tai halua ole.Syrjäytyminen,kiusaamiset,sosiaaliset ongelmat joka tasolla lisääntyvät,eriarvoisuus kasvaa ,turvattomat koulukyydit,pitkät matkat jne.

Loppulasku on sitä huostabisneksen vuositasoa eli yli 1,4 miljardia vuodessa ,josta toki on tullut ja tulee vielä muitakin laskuja tulevaisuudessa kun alle ja yli 30v.alkavat oireilemaan huostamafian jäljiltä,sekä perheet joilta on mennyt työ(firmat ja koti alta) ja terveys mafian pakkotoimien ,mielivallan ja vainon jäljiltä..

Yksinkertaisesti sanottuna:kokoomuksen ja keskustan (sdp:nkin sekä jokaisen muunkin hallituksessa 2006 istuneen hyväksymä)huostabisnes vei voiton ministerien johtamana ,koska suomen perhe ja peruspalveluissa ei ollut ,eikä ole sijaa lapsille ja nuorille,perheille.kuten ei muidenkaan ministerien listoilla.Sanni G.LAASOSEN toimet ministerinä mm.koulutuksen leikkaukset jne.Näillä on pokkaa kyllä avittaa ulkolaisten konsernien asiakasmäärien kasvua eli rouvakerhojen huostafirmojen voittoja,MUTTEI lainmukaisia tukia antaa tarvitseville.

Hallituksen häpeä ovat SOS-kehitysmaa lapsikylät 2000 luvun suomessa,sekä KERJUUKAMPANJAT näihin kansainvälisiin huostakyliin tv.ssä sekä mainokset joita levitetään KÖYHISTÄ ,NÄLKÄÄNÄKEVISTÄ SUOMALAISLAPSISTA ,kerjäten rahaa veronmaksajilta lisää,huostabisneksen päälle ,vaikka laissa on selkeästi määrätty lastensuojelun ja YK:n lastenoikeuksien(jota suomi ei siis noudata,kuten yk ja eio on huomauttanut ja antanut kehoituksia ,sekä purettu vääriä huostaanottoja) mukaiset palvelut joita perheille kuuluu,ja jotka heille pitää antaa,ilman uhkailuja ja pelotteluja!Ulkomaalaistaustaisten lasten ja nuorten huostaamiset ovat nekin kasvaneet huimasti,koska ei ammattitaitoa eikä palveluja ,vaan hallituksen helpoin tie sisäpiireille tienaamiseen:huostabisneksen lisääminen.

Suomi rikkoo toistuvasti näitä lakeja sekä ihmisoikeuksia edelleen 2019.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset